Vietin eilisen illan lastenkutsuilla, Iltatähden päiväkotikaveri täytti 3 v. Juhlakalun äiti oli fiksusti laittanut kutsuun, että myös äiti tai isä saa tulla mukaan. Muuten olisikin meidän tytöltä jäänyt juhlat väliin. Napanuora äitiin kun ei ole vielä katkennut.

Niinpä minä sitten lähdin mukaan lastenkutsuille. Harhailimme ensin auton kanssa väärällä tiellä, mutta kysyttyäni neuvoa, löysin perille. Ensimmäinen ajatus sisäänastuttuamme oli: ei muita äitejä. Vain minä. Ja kuusi pikkumukulaa. Plus tietysti päivänsankarin vanhemmat, minua reilusti nuoremmat. Vaikka aikuinen ihminen olenkin, niin minulle on lähes kauhun paikka olla vieraiden ihmisten kanssa, ja puhua pelkästään ruotsia. Työruotsi sujuu ihan hyvin, mutta jutella niitä näitä, se on työn ja tuskan takana. Tunsin itseni hölmöksi ollessani todella vähäpuheinen ja hymyillessäni typerän näköisenä. Kaksi tuntia on piiiitkä aika.

No joo, kun kaksi tuntia viimein oli kulunut, tapahtui vielä loppuhuipentuma. Jäin autoni kanssa parkkipaikkalle kiinni. Auto kaivoi itsensä vain syvemmälle ja syvemmälle sepeliin. Lapiolla kaivelun ja vaikka minkä jälkeen kaikki päättyi siihen, että päivänsankarin isä hinasi autoni pois sepeliltä. Kyllä olin helpottunut kun pääsin kotiin. Mutta pääasia, että Iltatähti oli saanut viettää mukavan illan kavereiden kanssa.

Ja kyllä minä kuitenkin lopulta saan olla vähän ylpeäkin itsestäni, että selvisin kaksi tuntia ruotsiksi.